Oneiron

Luin Laura Lindstetin kirjoittaman Finlandia-palkitun romaanin Oneiron. Kirja kertoo 7 kuolleesta naisesta, jotka menehdyttyään ovat päätyneet eräänlaiseen kuoleman jälkeiseen tyhjään tilaan. Naiset tulevat täysin erilaisista kulttuureista ja elämistä. Jokaisella on oma tarinansa. Ennen tyhjiöön saapumista naiset olivat toisilleen täysin tuntemattomia, mutta kuoltuaan ja tavattuaan toisensa he löytävät erityisen yhteyden.

Kirja oli todella hyvin kirjoitettu, ja huomasi, että kirjailijalla oli menny 7 vuotta sen kirjoittamiseen ja viimeistelyyn. Teksti oli ajoittain melko hankalaa ja tulkinnanvaraista. Kirjailija ei ollut kaunistellut lainkaan tekstissä, vaan se oli kirjoitettu todella yksityiskohtaisesti ja asiat sanottu suoraan. Kirjassa oli paljon feministisiä vivahteita. Feminismi ei tule kuitenkaan esiin suoraan, vaan se on piilotettu taitavasti tarinan sisään.

Kirja oli melko raskas minun makuuni, mutta se oli silti kiva lukea erittäin mielenkiintoisen aiheensa vuoksi. Suosittelen kirjaa monikulttuurisuudesta ja elämän filosofisista kysymyksistä kiinnostuneille. 

Kielletty kirja: Kuin surmaisi satakielen

Valitsin luettavakseni  yhdysvaltalaisen kirjailijan Harper Leen teoksen Kuin surmaisi satakielen, alkuperäiseltä nimeltään To Kill a Mockingbird. Kirja on Leen esikoisteos, ja se ilmestyi vuonna 1960. Kirjassa on monia omakohtaisia piirteitä; sen miljöö ja tapahtuvat ovat saaneet paljon vaikutteita kirjailijan lapsuudesta. 

Kirja sijoittuu 1930-luvulle Maycombin kaupunkiin Yhdysvaltojen Alabamaan. Se on kirjoitettu pienen Jean Louise ''Scout'' - tytön näkökulmasta, joka on myös teoksen minäkertoja. Kirja kattaa kolme vuotta kestävän ajanjakson. Tarinan alkaessa Scout on 6-vuotias, ja opettelee ymmärtämään eroja oikean ja väärän välillä. Luonteeltaan hän on ymmärtäväinen, tuittupäinen ja kekseliäs. Hän asuu asianajajaisänsä Atticuksen sekä isoveljensä Jemin kanssa pienessä kaupungissa, jossa rotuerottelua esiintyy paljon. Kaupungissa asuu niin valko- että tummaihoisia ihmisiä, mutta tummaihoisten oikeudet ovat mitättömiä: he toimivat valkoihoisten palvelusväkenä, heitä sorretaan ja he saavat elää jatkuvassa pelossa. 

Atticus on yksi ainoista Maycombin asukkaista, joka pitää tummaihoisten syrjintää vääränä. Hän ottaa tehtäväkseen puolustaa oikeudenkäynnissä tummaihoista miestä nimeltä Tom Robinson, jota syytetään valkoisen tytön raiskaamisesta. Tämä herättää kaupungin valkoisten joukossa paljon vihaa ja halveksuntaa Atticusta kohtaan. Maycombissa värillisen puolustaminen on ennenkuulumatonta ja epäsopivaa. Atticus kuitenkin näkee miehen syyttömyyden, ja kokee tämän puolustamisen olevan oikea teko. Myös Scout ja Jem saavat oikeudenkäynnin vuoksi kokea paljon halveksuntaa. Lapset joutuvat usein kiusaamisen kohteeksi, mutta varsinkaan Scout ei koskaan anna periksi helpolla, vaan taistelee vastaan. Oikeudenkäynti koittaa ja Atticus tekee kaikkensa saadakseen Tomin vapaaksi. Hän osoittaa, että todisteet ovat liian heikot Tomin vangitsemiseen, ja on selvää, ettei tämä syyllistynyt rikokseen. Tom kuitenkiin tuomitaan vankeuteen. Maycombissa värillisen tuomitseminen rikokseen täysin mitättömin perustein on erittäin tavallista. 

Kirjan alussa Scout ja Jem juoksentelevat iloisesti kaupungilla, käyvät koulua eivätkä näe kaupungin huonoja puolia. Isänsä tavoin he osaavat katsoa ihmisiä pintaa syvemmälle, eivätkä tuomitse heitä ihonvärin perusteella. Lapsille on melkoinen järkytys huomata oikuedenkäynnin kautta minkälainen paikka Maycomb oikeasti on, ja kuinka ennakkoluuloisia sen asukkaat ovat. 

Satakieltä eli matkijalintua on käytetty kirjan monessa kohdassa vertauskuvana symboloimaan viattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. 

»Atticus sanoi Jemille eräänä päivänä: – Minä haluaisin mieluummin, että sinä tähtäisit peltipurkkeihin, mutta minä tiedän, että sinä haluat ampua lintuja. Ammu kaikki sininärhit mitä haluat, jos löydät niitä, mutta muista, että on synti ampua matkijalintua. Ensimmäisen kerran kuulin Atticuksen sanovan, että oli synti tehdä jotakin, ja minä kysyin Maudie-neidiltä asiaa. – Isäsi on oikeassa, hän sanoi. Matkijalintu on Satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme.»

Atticus selittää Jemille, kuinka satakielen ampuminen on synti. Mielestäni satakielellä hän todellisuudessa tarkoittaa viatonta ihmistä, joka ei ole syyllistynyt mihinkään pahaan. Kirjassa raajarikkoinen Tom ammutaan hänen yrittäessään karata vankilasta. Myös tätä tilannetta voi verrata satakielten järjettömään metsästykseen, johon ihmiset syyllistyvät.

1930-luvun Amerikassa tummaihoisilla ei ollut ollenkaan samat oikeudet kuin valkoihoisilla. Räikeintä rotuerottelu oli Amerikan etelävaltioissa; siellä harjoitetettiin lakiinperustuvaa rotuerottelua jopa 1960-luvulle asti. Alabamassa myös valkoisen ja värillisen ystävyys oli laitonta. He eivät esimerkiksi saaneet pelata tai viettää aikaa yhdessä, ellei värillinen tehnyt työtä valkoiselle. Näiden asioiden tietäminen auttaa kirjan ymmärtämisessä, sillä juuri tätä aikaa kirja käsittelee. Atticuksen ja Tomin välistä yhteistyötä halveksuttiin juuri näiden asioiden takia. 

Kirja on yksi amerikkalaisen nykykirjallisuuden tärkeimmistä teoksista; sitä pidetään sen yhtenä kulmakivenä. Siitä huolimatta kirja on saanut vuosien varrella paljon kritiikkiä. Se on kielletty monissa Amerikan osavaltioissa, joissakin jopa 2000-luvulle saakka. Kirjassa käytetään sanoja, jotka eivät ole enää nykypäivänä soveliata. Esimerkiksi sana ''neekeri'' esiintyy moneen otteeseen kirjassa. Valkoisten ja värillisten eroja kuvataan erittäin selkeästi ja nykypäivän näkökulmasta katsottuna loukkaavasti. Myös raiskauksen kuvaamista on kritisoitu. Kirjassa tapahtuva raiskaus käsitellään, mutta mielestäni se on kuvattu maltillisesti, eikä kirjaa sen takia olisi pitänyt kieltää. 

Mielestäni on ironista, että kirja, jonka pääteema on rotuerottelun vastustaminen, kielletään sen rasistisuudesta. On toki totta, että sana ''neekeri'' on nykypäivänä äärimmäisen loukkaava, mutta on myös otettava huomioon aika, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat. Silloin kyseisen sanan käyttö oli arkipäivää. Minussa kirjan halventavat sanat saivat aikaan inhotuksen tunnetta sen aikaisesta maailmasta, mutta ne toimivat hyvin kirjan sanoman esille tuomisessa. Mielestäni kirja on kirjoitettu puhtaasti ihmioikeuksien puolesta, sekä nimenomaan rasismia vastaan, ja sen kieltäminen rasistisuuden takia on väärin enkä näe siihen mitään syytä. 

Pidin kirjasta paljon. Oli silmiä avaavaa huomata, miten tiettyä ihmisryhmää on voitu sortaa vielä viime vuosikymmenten aikana niin avoimesti. Kirja tuo sanomansa esille erittäin hyvin, ja se teki suuren vaikutuksen minuun. Kirjan julkaisuvuonna rotuerottelu alkoi jo menettää kannatustaan, ja se on ollut varmasti suuri puheenaihe. On hienoa, että kirjailija on uskaltanut avata tätä vaikeaa aihetta, ja vieläpä onnistunut siinä erittäin hyvin. 

Kirjan lukeminen pienen tytön näkökulmasta oli todella mielenkiintoista ja avartavaa. Scoutin ajattelutapa vaikuttaa kypsemmältä kuin monien Maycombin aikuisten. Kirjassa tulee hyvin esiin, miten vanhempien ennakkoluulottomuus vaikuttaa heidän lapsiinsa. Scoutilla eikä Jemillä ole kummallakaan rasistisia ajatuksia värillisiä kohtaan, sillä heidän isänsä on aina opettanut värillisten ja valkoisten olevan tasavertaisia. Vaikka nykypäivänä ihmiset ovat ennakkoluulottomampia kuin ennen, rasismia esiintyy vielä. Sen pois kitkemiseksi tulisi meidän kaikkien toimia ja elää kuten Atticus.